Viestit aiheesta: maalaus ja aurinko

Miksi sisustamisen ei tarvitse olla vaikeaa


Sisustaminen on yhtäaikaa jokaisen henkilökohtainen mieltymys, läjä erilaisia meidän suunnittelujoiden "faktoja" ja mutkikkaita rakentamisen säännöstöjä. Siitä sekamelskasta se kuitenkin vain aina syntyy. Olen suunnitellut satoja kohteita ja edelleen asiakkaat "pääsee yllättämään"! Sisustus on meille yhtä läheinen kuin vain koti voi olla, myös niille joille sisustuksella ei ole väliä. Ja koskaan sitä ei voi tehdä minkään "ohjekirjan" mukaan. Se on välillä suunnittelijalle työlästä, kun on repäistävä itsensä irti omista mieltymyksistä ja asetuttava asiakkaan maailmaan, mutta samalla myös tosi antoisaa, varsinkin onnistuessaan. Siksi kirjoitan välillä tekniikasta ja yleisistä sisustamisessa huomoitavista asioista, tai sitten vain niistä asioista mitkä minun mielestä on tärkeitä.

allekirjoitus_1

Kari Huhtamäki

Julkaistu , julkaisija

HUH HUH HELLETTÄ JA MAALATAKIN PITÄISI

Kirjoittaja Kari Huhtamäki

Tuntuu jo siltä, että on menossa toinen kesä. Erittäin hyvän alkukesän jälkeen näyttää keskikesäkin olevan ennätys hyvä, ehkä jo vähän liiankin hyvä. Kysymys voiko näillä helteillä maalata, nousee jokaisen maalarin mieleen. Kyllä ja ei.

Maalin kuivumisaika ilmoitetaan olosuhteissa jossa lämpötila on 23c ja ilmankosteus 50 %. Eli kyllä tuollainenkin olosuhde on melko lämmin. Jos olosuhteet noista lukemista muuttuu huonommaksi, eli lämpötila laskee tai ilmankosteus nousee, hidastuu kuivuminen. Ja toisinpäin kuivuminen nopeutuu. Liian hidas kuivunen voi vaikuttaa maalin kiiltoon ja sen takia pinta näyttää laikukkaalta. Liian nopea kuivunen voi vaikuttaa maalin imeytymiseen tai se tekee liian aikaisin kuivan pinnan maaliin.

Ei auringossa

Maalata voi melko lämpimissäkin olosuhteissa, jos vain maalarit kestää, mutta ei auringon paisteessa. Suora auringon paiste kuivattaa maalipinnan liian nopeasti vaikka lämpötila ei olisikaan kovin korkea. Tuloksena voi olla ns. aurinkokupla. Siinä maalin pintaan muodostuu liuotinta läpäisemätön pinta. Jos liuotin ei pääse imeytymään toiseen suuntaankaan, ei kalvo tartu maalattavaan pintaan ja muodostuu kupla. Sama ongelma voi tulla niin vesi kuin öljymaalilla.

Kierrä maalattavaa kohdetta myötäpäivään auringon perässä. Tämä on vanha viisaus mikä kannattaa ottaa vakavasti. Jos joudut maalaamaan haastavissa olosuhteissa kuumuuden ja kuivuuden takia, voi käyttää maalissa vähän ohenninta. Periaatteessa en suosittele koskaan ohentamaan pintamaalausta jotta kalvosta tulee tasainen ja täyteläinen. Mutta jos on pakko, niin 5 % siten että ohenteen määrä pysyy kokoajan samana ettei pinnasta tule sen takia laikukas.

Lue koko viesti
Klarna Checkout
kauppiaan tiedot